Suoraan sisältöön
Suomen ulkoasiainministeriö

Diplomaattisuhteiden historia - Suomen suurlähetystö, Mexico : Suurlähetystö : Diplomaattisuhteiden historia

SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ, Mexico

Embajada de Finlandia
Monte Pelvoux 111, piso 4, Col. Lomas de Chapultepec
11000 México D.F., México
Puh. +52-55-5540 6036, S-posti: sanomat.mex@formin.fi
Español | Suomi | Svenska |  |  | Instagram
Kirjasinkoko_normaaliKirjasinkoko_suurempi
 

Diplomaattisuhteiden historia

Suomen Meksikon-suurlähettiläät

Kalle Teodor Jutila, lähettiläs (Washington)

Johan Albert Nykopp, lähettiläs (Washington)

Richard Rafael Seppälä, lähettiläs (Washington)

                                 suurlähettiläs (Washington)

Algar Rurik Alexander von Heiroth, suurlähettiläs

Kai David Somerto, suurlähettiläs

Klaus Alarik Castrén, suurlähettiläs

Erik Olof Törnqvist, suurlähettiläs

Juha Olavi Montonen, suurlähettiläs

Aarni Pentti Juhani Talvitie, suurlähettiläs

Veijo Kalevi Sampovaara, suurlähettiläs

Teppo Takala, suurlähettiläs

Kimmo Pulkkinen, suurlähettiläs

Hannu Uusi-Videnoja, suurlähettiläs

Ilkka Heiskanen, suurlähettiläs

Ulla Väistö, suurlähettiläs   

Anne Lammila, suurlähettiläs

Roy Eriksson, suurlähettiläs

1949-1951

1951-1958

1958-1961

1961-1964

1964-1966  

1966-1969

1970-1972

1973-1978

1978-1984

1984-1985

1985-1990

1990-1994

1994-1998

1998-2002

2002-2007

2007-2011

2011-2015

2015-

Suomen ja Meksikon suhteiden historiaa

Agitaattoreista ystäviksi

Viisikymmentä vuotta sitten syyskuussa 1952 Suomen ja Meksikon suhteita viriteltiin uuteen uskoon ulkoministeri Sakari Tuomiojan Meksikon-"vierailun" aikana. Vaikka Meksiko oli tunnustanut nuoren Suomen itsenäisyyden jo vuonna 1920, maiden suhteet eivät vuoroin kyteneiden kommunismisympatioiden pelkojen keskellä olleet konkreettisesti juurikaan edistyneet ennen toista maailmansotaa. Vuoden 1952 olympialaisten ja Suomen sotakorvausten maksamisen ansiosta meksikolaisten Suomi-kuva alkoi vihdoin muuttua.

Bolsevikkisympatioita ja agitatsionitoimintaa

Meksiko oli tunnustanut Suomen itsenäisyyden 13.7.1920. Suomen Washingtonin-lähettiläs Axel Leonard Åström kävi jo vuonna 1923 keskusteluja ulkoasiainministeri J.H. Vennolan kanssa Suomen edustautumisesta Meksikossa. Tuolloin aihetta ei pidetty ajankohtaisena. Åström palasi asiaan vuonna 1926, jolloin tilanne Meksikossa oli hänestä oleellisesti muuttunut. Meksikon presidentti Calles tunnettiin "bolsevikkisympatioista" ja "Sovjet-Venäjän" edustusto toimi näkyvästi maassa. Åströmin tietojen mukaan Neuvostoliiton edustustosta johdettiin "agitatsioonitoimintaa", joka ulottui Keski- ja Etelä-Amerikan valtioihin saakka. Tietojen todenmukaisuuden ja Neuvostoliiton tarkoitusperien selvittämiseksi Åström ehdotti Suomen Washingtonin-lähettilään akkreditoimista myös Meksikon pääkaupunkiin. Ulkoasiainministeriö ei kuitenkaan reagoinut ehdotukseen.

Suomen ensimmäinen kunniakonsuli aloitti toimintansa vuoden 1924 lopulla, jolloin Tanskan kansalainen Oscar E. Festersen nimitettiin Suomen kunniakonsuliksi Mexico Cityyn toiminta-alueenaan koko Meksikon tasavalta. Samassa kaupungissa suomalaisten tuotteiden edustajana toiminut liikemies Leo Karl Grönroos nimitettiin hänen avukseen kunniavarakonsuliksi vuonna 1933. Saman vuosikymmenen jälkipuoliskolla kunniakonsulit nimitettiin myös Veracruzin ja Tampicon kaupunkeihin.

Yleisluontoinen ystävyyssopimus

Ennen toista maailmansotaa Suomen ja Meksikon kahdenvälisten suhteiden merkittävin tapahtuma oli vuonna 1936 Meksikon aloitteesta solmittu ystävyyssopimus. Meksikon hallitus halusi ystävyyssopimusten avulla lähentää suhteita sellaisiin maihin, joiden kanssa Meksikolla ei ollut ollut lähempiä poliittisia tai kaupallisia suhteita. Muotoilultaan sopimus oli lyhyt ja yleisluontoinen. Ensimmäisessä artiklan julistus kuului: "Rikkomattoman rauhan sekä vilpittömän ja pysyvän ystävyyden tulee vallita Suomen Tasavallan ja Meksikon Yhdysvaltojen Tasavallan samoin kuin myös molempien maiden kansalaisten välillä." Sopimus sisälsi lisäksi pyrkimyksen diplomaattisuhteiden ja kauppasopimuksen pikaiseen solmimiseen. Sopimuksen allekirjoittivat 2.10.1936 Washingtonissa lähettiläät Eero Järnefelt ja Francisco Castillo Nájera. Ratifiointiasiakirjat vaihdettiin 12.5.1937.

Finlandia la heroica

Diplomaattisuhteita tai kauppasopimusta ei ehditty solmia ennen toista maailmansotaa, joka katkaisi maiden väliset vähäiset kauppasuhteet. Suomalaisia vientituotteita olivat olleet selluloosa ja 1930-luvun puolivälin jälkeen myös Valion juustot.

Poliittinen kiinnostus Suomea kohtaan heräsi Meksikossa talvisodan ja sitä edeltäneiden tapahtumien myötä. Meksikon presidentti kenraali Lázaro Cárdenas oli erittäin kiinnostunut Suomen ja Neuvostoliiton välisten neuvotteluiden kulusta ja lähetti oma-aloitteisesti lokakuussa 1939 Pohjoismaiden valtionpäämiesten kokoukseen Tukholmaan sähkeen, jossa hän ilmaisi "hallituksensa sekä Meksikon kansan myötätunnon ja hyvät toivotukset".

Sodan jo sytyttyä presidentti Cárdenas lähetti 6.12.1939 tervehdyksensä Suomen kansalle, jossa hän totesi olevan "epäloogillista ja vastoin ihmisarvoa, että tällaiset ylevälaatuiset maat eivät voi nauttia rauhassa edistyksensä ja vapaudenrakkautensa hedelmiä. Sen hyökkäyksen edessä, jonka uhriksi Suomen kansa on joutunut, Meksikon kansa ja hallitus ilmaisevat sille vielä kerran sydämellisen myötätuntonsa".

Vuonna 1940 Cárdenasin seuraajaksi tullut kenraali Manuel Avila Camacho ei osoittanut vastaavaa harrastusta Suomen asioita kohtaan. Avustustoimintaa Meksikossa järjestivät lähinnä amerikkalaisen ja ruotsalaisen siirtokunnan jäsenet yhdessä joidenkin meksikolaisten ja kunniakonsuli Festersenin kanssa. Näkyvimpänä tapahtumana oli Suomen hyväksi uudenvuoden aattona 1939 järjestetty härkätaistelu. Muuhun toimintaan kuuluivat tanssiaiset ja toukokuussa 1940 toteutunut maailmanennätysjuoksija Taisto Mäen kilpailukiertue. Toiminnasta kertynyt tuotto lahjoitettiin aikanaan Suomen Punaiselle Ristille. Jatkosodan aikana Suomi oli virallisesti Meksikon vihollismaa, mutta käytännössä suhtautuminen ja vähäinen kirjoittelu lehdistössä säilyi myötämielisenä.

Munkin tiedustelumatkasta diplomaattisuhteisiin

Sodan jälkeen vain kunniavarakonsuli Grönroos jatkoi tehtäviensä hoitamista. Keväällä 1948 tilannetta kävi selvittämässä lähetystösihteeri Olavi Munkki, joka päätyi esittämään Suomen Washingtonin-lähettilään akkreditoimista Mexico Cityyn. Lähettilään poissa ollessa käytännön tehtäviä hoitaisi erityisesti kaupallisiin kysymyksiin syventynyt va. asiainhoitaja.

Munkki sai käynnillään positiivisen vaikutelman Meksikon kehityksestä. Asuntotuotanto oli vilkasta, tieverkostoa kohennettiin ja sisäiset olot olivat vakautuneet levottomien vuosien jälkeen. Munkki totesi, että poliittisesti Meksiko ei Suomea kiinnosta, mutta sitäkin enemmän taloudellisesti. Ensisijaisia vientiartikkeleja olisivat puunjalostusteollisuuden tuotteet ja puutalotehtaiden valmisteet. Markkinoita Munkki arvioi olevan myös Kone ja Silta Oy:n separaattoreille, Abloy-lukoille, Arabian tuotteille, Riihimäen ja Karhulan lasille sekä Valion maitotaloustuotteille. Kiinnostavia tuontiartikkeleja olisivat sisal-kuidut, nestemäiset polttoaineet, sokeri, kuivatut hedelmät sekä mahdollisesti kahvi ja arvometallit.

Diplomaattisuhteiden solmimisesta sovittiin noottien vaihdolla Washingtonissa kesällä 1949. Seuraavan vuoden tammikuussa Meksikon presidentti Miguel Alemán lähetti presidentti J.K. Paasikivelle kohteliaan kiitoskirjeen Suomen Washingtonin-lähettilään K.T. Jutilan akkreditoinnista myös Mexico Cityyn. Va. asiainhoitajana Mexico Cityssä aloitti Olavi Saikku. Meksikon edustajana Suomessa toimi maan Tukholman-suurlähettiläs Gilberto Bosques.

Agitaattorit tulivat nyt Suomesta

Toiminta Meksikossa oli kuitenkin aluksi vaikeaa. "Kommunismin pelko on meksikolaisissa - yhdysvaltalaista tartuntaa? - sairaalloinen ja värittää suhtautumista Suomeenkin kaikissa yhteyksissä melkoisesti", raportoi va. asiainhoitaja Saikku helmikuussa 1952. Monet pitivät Suomea Neuvostoliiton satelliittina.

Parhaiten Suomen poliittiset olot ja ulkopoliittisen aseman tunsivat Meksikon ulkoministeriön virkamiehet. Osa hallituksen jäsenistä puolestaan oli "sydämeltään talvisodan 'Finlandia la heróica' -tasolla, mikä tietenkin on ollut mieluista todeta, mutta asiatietojen puolesta puutteellisten ja virheellisten informaatioiden varassa". Löytyi myös niitä, jotka elivät "groteskien harhakäsitysten vallassa".

Oma roolinsa vääristyneeseen informaatioon lienee ollut Meksikon Tukholman-lähettiläs Bosquesilla, joka teki lyhyet matkansa Helsinkiin "pelon vallassa päästäkö enää takaisin Tukholmaan turvaan venäläisten rajavartijain kynsistä". Käytännössä ongelmallisinta oli sisäasiainministeriön "antisuomalainen" suhtautuminen viisumikysymyksissä, joka vaikeutti huomattavasti taloudellisia suhteita. Ministeriössä pelättiin Suomesta mahdollisesti saapuvia "kommunistiagitaattoreita". Osat olivat siis kääntyneet päälaelleen 25 vuodessa.

Olympialaisten nosteessa

Suomi-kuvaa paransivat selvästi vuoden 1952 olympialaiset, joiden yhteydessä Suomessa vieraili useita meksikolaisia lehtimiehiä. Olympialaiset ja sotakorvausten päättyminen nostivat Suomen hetkeksi lehtien etusivun otsikoihin. Propaganda-arvo oli huomattava. Vaikka olympialaisten jälkeen lehtien Suomi-uutiset olivat jälleen sisäsivujen täytettä, muuttui niiden sävy aiempaa asiallisemmaksi ja todenmukaisemmaksi.
Vuoteen 1952 ajoittui myös ulkoasiainministeri Sakari Tuomiojan Meksikon "vierailu", joka oli taustaltaan hieman erikoinen. Tuomioja oli ulkoministerikautensa ajan virkavapaalla Suomen Pankin pääjohtajan tehtävistä. Virkavapaudestaan huolimatta hän joutui pääjohtajan ominaisuudessa lähtemään Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) kokoukseen Meksikoon, kun riittävän pätevää sijaista ei ollut käytettävissä. Paikalla oli myös Suomen Washingtonin-lähettiläs Johan Nykopp, joka oli osallistumassa Meksikon itsenäisyysjuhlallisuuksiin. Käynnin yhteydessä järjestettiin ravintola Ambassadeurs'issa 9.9.1952 lähettiläs Nykoppin johdolla illanvietto, johon kutsuttiin laaja joukko meksikolaisia sanomalehti-, radio- ja televisiotoimittajia, jotka olivat joko vierailleet Helsingin olympialaisissa tai osoittaneet muuten kiinnostusta lähetystön toimintaan. Kunniavieraana oli ulkoasiainministeri Tuomioja. Va. asiainhoitaja Saikun mukaan Tuomiojan käyntiin liittyneet "haastattelut, lehtimiesvastaanotto ja henkilökohtaiset keskustelut huomattavien meksikolaisten kanssa loivat uutta maaperää nyky-Suomen ymmärtämykselle". Viisumikysymys ratkesi onnellisesti vuonna 1953, kun jälkeen Suomi sijoitettiin maahantulomääräyksissä muiden länsimaiden joukkoon.

Vierailuvaihto lisääntyy

Muodollisesti uudelle tasolle Suomen ja Meksikon suhteet nousivat huhtikuussa 1964, kun Mexico Cityn edustuston va. asiainhoitajana toiminut Algar von Heiroth nimitettiin suurlähettilääksi. Samana vuonna Meksiko avasi Helsinkiin oman suurlähetystön ja maiden välille solmittiin viisumivapaussopimus. Meksikon ulkoasiainministeri Manuel Tello oli käynyt Suomessa kolmen päivän virallisella vierailulla kesäkuussa 1963. Ulkoasiainministeri Veli Merikosken suunniteltu vastavierailu ehdittiin valmistella melko pitkälle, mutta se jäi lopulta toteutumatta aikatauluongelmien vuoksi.

Ensimmäisenä virallisena ministeritason vierailuna Suomesta Meksikoon voitaneen pitää vasta ulkomaankauppaministeri Jermu Laineen vierailua maaliskuussa 1975, jonka yhteydessä maat solmivat sopimuksen taloudellisesta, teollisesta ja teknisestä yhteistyöstä  (ns. TTT-sopimus).

Sami Heino / UM Tietopalvelu

Tulosta

Tämä dokumentti

Päivitetty 28.4.2016


© Suomen suurlähetystö, Meksiko | Tietoa palvelusta  | Yhteystiedot